Treenarimme Pulliaisen Riikan innoittamana perustin minäkin nyt sitten blogin nettiin. Eli tässä vähän taustoja. Olen lentokentällä vuorotyötä tekevä kahden hollanninpaimenkoiran omistaja. Aikoinaan (lue noin 6-7 vuotta sitten) olen aikasta aktiivinenkin treenaamaan koirien kanssa. Silloin minulla oli blogin "pääkoiran" Izan emänemä Mirkje harrastuskoirana. Mirkje oli erittäin nopea oppimaan ja helppo opettaa. Mirkjen kanssa käytiin testaamassa vähän kaikkea, tokoa, agilityä, raunioita jne... Sitten silloisen nuoren koiranohjaajan elämä muuttui... opiskelut oli opiskeltu ja piti lähteä töihin. Töiden vietyä mukanaan koiraharrastus -näyttelyitä lukuunottamatta- jäi.

Izabelle tuli taloon siksi, että halusin Mirkjelle työpäivien ajaksi kaverin. Ja kaverithan noista tulikin. Peuhaavat vieläkin iltaisin keskenään, vaikka mummolla ikää jo 11 vuotta. Izabelle-raukka joutui kuitenkin kasvamaan hieman paitsiossa. Mirkje-mummu on halutessaan kova luu ja muistuttaa alati alempiarvoista lauman jäsentä siitä, ettei nuoren Izan itsetunto pääse koskaan kohoamaan kovin korkealla. Eikä emännälläkään ole ollut nuorelle, hieman pelokaalle ja arkajalalle niin paljon aikaa kuin olisi pitänyt olla. Myönnän.

Nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja päättänyt, että Izankin kuuluu päästä "töihin". Kovasti on pian 4-vuotiaalla miellyttämistahtoa, mutta malttia ei meinaa löytyä.

Itsestä huomaan, että koiran koulutustaito on TODELLA ruosteessa! Eikä minulla ole koskaan ollut näin herkkää koiraa, mitä ei oikeestaan voi töitä tehdessä ollenkaan kieltää. Hieman eroa tohon rämäpää -mennään ensin katsotaan vasta sitten- mummi-koiraan. Elips, yritän päivitellä tätä parhaani mukaan.